torstai 16. lokakuuta 2008

Hapanimeläkastike

Turha sitä on Setä Beniä rikastuttaa kun voi itsekin tehdä kastikkeen. Tähän kun heittä vielää sekaan jotain vihanneksia niin saa aikaiseksi ateriakastikkeen. Sattui olemaan kaapissa omenaviinietikkaa, joten käytin sitä. Väkiviinaetikasta en tiedä, luultavasti käy.

1 dl sokeria
1 dl valkoviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
3 rkl tomaattisosetta tai ketsuppia
2 rkl maissijauhoja
chiliä
mustapippuria

Ohje:
1. Mittaa kattilaan sokeria, etikka, soija ja tomaattisose. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi.

Sekoita maissijauhot veteen ja suurusta seoksella kuuma liemi kunnes kastike sakenee ja 

keitä noin 5 minuuttia miedolla lämmöllä. 
2. Lisää mausteet.
3. Kastike sopii esimerkiksi possunsuikaleiden sekä riisin ja kasvisten kera.

Ei kommentteja: