Näytetään tekstit, joissa on tunniste Grilli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Grilli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Bulgursalaatti

1,5 dl cuscus
2 dl kiehuvaa vettä
1 rkl oliiviöljyä (rypsi toimi ihan hyvin)
2 kuutioitua luumutomaattia (kirsikkatomaatteja joutui laittamaan enemmän)
1,5 dl hienonnettua punasipulia
1/2 oranssi paprika, kuutioituna
pätkä kurkkua
puntti korianteria, karkeasti hienonnettuna (unohdin koko rehun, persilja ajaa saman asian)

vinaigrette:
1 tl tabasco habaneroa

1 valkosipulinkynsi (laitoin kourallisen valkosipulijauhetta)

1 rkl vettälimen kuori ja mehu

1 tl juustokuminaa

3 rkl öljyä suolaa ja pippuri

Laita kattilaan cuccus ja päälle kiehuva vesi, anna turvota. Kuutio vihannekset. Sekoita cuscusin sekaan. Tee vinaigrette ja kaada sekaan.

Lähde

perjantai 14. toukokuuta 2010

BBQ-KASTIKE

1 sipuli silputtuna
valkosipulijauhetta tai aitoa
paprikajauhetta
25 g voita
n. 1 dl tomaattipyrettä
2 dl vettä
3 dl punaviiniä (käytin alkoholitonta punaviiniä, löytyi S-kaupasta)
1 dl fariinisokeria
1 rkl sinappia
1 dl punaviiniviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
0,5-1 chili paloiteltuna (laitoin tabasco habaneroa 2 tl)
(2 rkl savuaromia)
2 rkl worcestershirekastiketta

Freesaa sipulisilppua voissa. Lisää muut aineet ja sekoita. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele miedolla lämmöllä ilman kantta noin tunnin verran, välillä sekoittaen. Kastikkeeen tulee olla sakeaa, mutta jos se tuntuu kuivuvan liikaa, lisää vettä tai viiniä. Me lisäsimme viiniä keittelyn varrella vähin erin, yhteensä ehkä desin tai vähän yli. Tarkista maku.

Kastike- ja lihan paisto-ohje löytyi täältä.



sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

GRILLATUT HERKKUSIENET



Aineet:

Tuoreita herkkusieniä vihanneshyllystä, ei purkitettuja.
Aurajuustoa tai jotain muuta tuorejuustoa. Koskenlaskijajuustokin käy.

Valmistus:

Poista sienistä jalka ja laita syntyvään koloon juustoa. Kääri sienen ympärille pari siivua pekonia. jotkut laittaa coctailtikkuja että pekoni pysyy sienen päällä.Ja sitten sienet grilliin, käännellään välillä. Valmiita kun pekoni on muuttunut ruskeaksi pinaltaan.

GRILLATUT BANAANIT

Aineet:

1 banaani per ruokailija
vaahrerasiirappia
vanilijajäätelöä

Valmistus:

Pane banaanit kokonaisina kuorineen grilliin. Grilli ei saa olla liian kuuma, jotta banaanit eivät halkea. Grillaa banaaneja välillä käännellen 10-15 minuuttia, kunnes kuori on kokonaan mustanruskea. Avaa kuori, lorauta vaahterasiirappia päälle ja tarjoa jälkiruokana jäätelön ja (karamellirouheen) kanssa.