Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Vappuruudut



(10 annosta, à 65 g)

Ainekset:


1/2-1 tlk (à 580 g) Pirkka sipuli-, mauste- tai tillisilliä
3 kananmunaa
nippu tilliä
1 punasipuli
1 pkt (150 g) Pirkka graavisuolattua kirjolohifileetä
1-2 prk smetanaa tai ranskankermaa
ruukku ruohosipulia

1. Valuta sillipalat liemestään. Keitä munat koviksi eli noin 10 minuuttia. Jäähdytä munat kylmässä vedessä. Hienonna kuoritut munat kuutioiksi esimerkiksi munaleikkurilla. Hienonna tilli. Kuori ja hienonna punasipuli.

2. Kokoa kaikki ainekset matalareunaiselle kulmikkaalle vadille ruuduiksi. Koristele ruohosipulilla.Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Vinkki! Voit käyttää myös mätiä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

JANSSONINKIUSAUS



1 ps (500 g)  peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
1 rs (100 g)  anjovisfileitä
2 dl  Vispikermaa tai -ruokakermaa
tilliä

Lisäksi:
Etikkapunajuuria ja -maustekurkkuja

1. Levitä voideltuun uunivuokaan puolet jäisestä peruna-sipulisekoituksesta. Jaa päälle anjovisfileet. Ripottele anjovisfileille hienonnettua tilliä ja levitä päällimmäiseksi peruna-sipulikerros.

2. Sekoita kerman joukkoon anjovisliemi ja kaada seos vuokaan. Kypsennä 200 asteessa keskitasolla noin 45 minuuttia. Hienonna pinnalle tilliä.

3. Tarjoa Etikkapunajuurien, -maustekurkkujen tai piparjuurella maustetun punajuurisalaatin kanssa.

Vinkki!Mikroaaltouunissa kypsennys kestää täysteholla (650 W) 16-18 minuuttia.

perjantai 29. elokuuta 2008

Lohimedaljongit ja parmesaanitahna (4 annosta)


















4 (600-800 g) lohimedaljonkia

vajaa 1 tl suolaa

hiukan mustapippuria

Tahna:

2 tl kevytranskankermaa

2 dl parmesaanijuustoraastetta

3 rkl hienonnettua tilliä

1 tl rosmariinia

2 tl roseepippuria

3 silputtua aurinkokuivattua tomaattia

ripaus suolaa

hiukan mustapippuria

Valmista tahna sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Sirottele kaloille vähän suolaa ja pippuria. Grillaa medaljonkeja suoraan grillissä tai folion päällä muutama minuutti molemmin puolin. Nosta medaljongeille nokare tahnaa ja anna sen sulaa. Tarjoa lisänä kasviksia tai uusia perunoita.

Lähde: http://www.yhteishyva.fi/ruokamaailma/reseptit/paaruoka_l_m/fi_FI/lohimedaljongit_ja_parmesaanitahna/

Lohimedaljongit (leikkausohje)

1. Poista lohifileestä mahdolliset ruodot. Leikkaa fileestä terävällä veitsellä noin 3 cm:n levyinen viilto kalan nahkaan saakka.



2. Leikkaa 3 cm:n päästä uusi viilto ja leikkaa myös nahka poikki, jotta pala irtoaa. Leikkaa samaan tapaan paloja fileestä.



3. Käännä palat auki perhosen muotoon siten, että nahka jää alapuolelle. Mausta medaljongit suolalla ja pippurilla molemmin puolin.



4. Paista kypsäksi rasvassa paistinpannulla muutaman minuutin ajan. Kypsennysaika riippuu kalan paksuudesta. Paista ensin avonainen puoli alaspäin, jotta medaljonki pysyy kasassa ja näyttää hyvältä vielä pöydässäkin.